Tuli käytyä kurkkaamassa museotietä tuossa lähellä, eli ihan tarkoituksella ajoin tätä Vornan museotietä pitkin.

Suomessa on tietääkseni 22 museotieksi kutsuttua tienpätkää. Niitä on jännä ajella ja miettiä, mitäkeitämillaisia kulkijoita tiellä on ollut ennen minua. Kurkkia talojen pihoihin ohiajaessaan tai katsoa könölleen ränsistyneitä rakennuksia umpeenkasvaneiden pihojen perillä.

Tämä on sitä, mitä ei saa rahallakaan: autenttista idyliä.

Museotiellä on ollu syy muodostua ja yhdistää ihmisiä ja paikkoja toisiinsa. Sitä on kuljettu virsukyydillä reppuselässä, tai hevoskyydillä. Kirkolle ja kylälle, talosta toiseen, tai metsäpalstoilla ja viljelyksille ruuanhankintaan.

Sitä pitkin on kuljettu syntymään, riiuulle ja kuolemaan, koko elämän kirjo.

Tätä fiilistä ei saa kiinni nykyisillä asutuskeskusten ohituspikateillä. Voit saman päivän lukuun viuhahtaa sivu Lahden, Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun, etkä näe niistä mitään, paitsi sen asfalttibaanan, jossa kaikki kirittävät toisiaan alati vimmaisempaan vauhtiin. Ei se ole kivaa elämää.