Niinhän se tuli nykäistyä. Kaksi päällä, gessulla, Kainuusta pitkin Pohjois -Pohjanmaata ja Keski – Suomesta Savon kautta kotiin.
Voisi sanoa, että missään ei käyty, mutta kaikkialla oltiin.
Reissuteknisenä valintana lähteä liikenteeseen yhdellä pyörällä oli selkeän taloudellinen. Toisen pyörän laitto ajoon, olisi lisännyt polttoainenkuluja sangen rajallisessa budjetissä melkoisen kiusallisesti. Ja koska ER5:n ajoergonomia kahden aikuisen kuormalla ja kamppeilla on vähintäänkin rajallinen, ellei peräti epämiellyttävä takaritsillä matkustamista ajatellen juuri allekirjailleelle, oli päädyttävä matkanorsuun.
Koska nyt olisi kaksi kuskia, ja vain yksi pyörä, kaikki voittaisivat. Takamatkustaja voi keskittyä kuvaamiseen, somettamiseen, tirsojenottoon, tai äänikirjaan lepotaukonsa aikana ja tarvittaessa kuskinvaihto ei ole monen hetken mittainen prosessi. Tämä siis teoriassa. Käytäntö soveltuu sitten tilanteiden mukaan.
Reissun alle tosin tuli liki nelipäiväinen pysähdys, sillä olimme vähän niinkuin järjestelyvastuussa Gospel Ridersin vuotuisen kokoontumisajon jutuissa. Ihan jees juttu toteuttaa kengännauhabudjetilla laadukas kokoontuisajo 100++ motoristille. Oli kivaa sekä järjestäjänä, että osallistujien kertomana. Kiva kun joskus hommat vaan sujuu kohdilleen?
Tapahtumassa oli yllätyselementtinä motoristihäät. Kerhon ikäpresidentti kun on myös pappi, niin hän vihki Tommin ja Kaisan tilanteessa, joka oli merkitty ohjelmaan ”Puheenjohtajan terveiset”. Sunnuntaina tämä 80+ pappi kiipesi aamusta kustominsa selkään ja ilmoitti hilpaisevansa suorilta takaisin Helsinkiin. Siinä on nuoremmillakin tekemistä. Sentään liki 500km kohtuu puuduttavaa tietä Vuokatista poies.
Itse keräsimme sunnuntain päätteeksi kamppeet gessuun, reissuilmaa käsikirjan ohjeistamat määrät renkaisiin ja keula kohti Oulua.
Siinä, mitä pakkaa ja miten pakkaa joutuu aina tekemään valintoja. Koska Suomen kesän keleistä ei oikein koskaan tiedä, niin piti varautua vaihtovaatteilla hellekeleihin, eli että olisi puhdasta ja kuivaa päällelaitettavaa, jos menee ihan hikoiluksi, ettei tue ilkeitä hiertymiä hankaliin paikkoihin. Kylmää vastaan taas pitkähihaista teknistä kerrastonosaa, joka on aikaisemmilla reissuilla testattu toimivaksi kapineeksi.
Nyt oli tehty tietoinen päätös, että ei olla makuupussimajoituksessa, eli kyydissä oli yhden makuupussin kokoinen reppu, johon vuodevaatteet mahtuivat. Ne tulivat tarpeeseen ja käyttöön, paitsi hotelliöinä ja oli vähemmän pakattavaa.
Tämä idea siis, ettei pyörän päällä olisi mitään, ei ihan toteutunut, sillä loppupuolella jostain Kokkolan nurkilta kuormaan ilmestyi oikean sivulaukun päälle kestokassi, jossa oli jotain. Vähän vaihdellen. Onneksi kuormaverkko ja -hihnat kiinnittävät melkein mitä vain.
Mutta se reitti. Lähtö Vuokatista kohti Oulua tarkoitti siirtymistä Kainuusta ja vaaramaisemista Pohjanmaan lakeuksille ja niiden raja kulkee liki tarkkaan Paltamossa. Tarkemmin sanoen Kivesvaaralla.
Olimme tankkaamassa ja evästauolla/-kaupoilla Paltamon S-marketin pihalla ja siin tuli jäätyä juttusille parin paikallisen kanssa ja kutsuivat ajamaan mukanaan Kivesvaaran päälle. Kiittäen kutsusta kypärää päähän, hanskaa käteen ja seuraamaan edellämeneviä punaisia valoja. (en isosti viittinyt kertoa paikallisille etukäteen, että tuttuja nurkkia entisen elämän ajalta, mutta ajetaan nyt, kun hövelisti kutsutaan)
Vaan niinpä kiipesimme Kivesvaaran laelle reittiä, jolla gessun K60 Heidenaut olivat kuin kotonaan. Niiden hankinnasta tulee oma juttunsa jonkun ajan päästä
Vaaran laella on kahvilaravintolahotelli, Arctic Giant, joka harmittavasti ei käydessämme ollut auki, mutta maisemia oli senkin edestä ja ihan ilmaiseksi katseltavana.
Erittäin iso suositus piipahtaa paikalla, jos hoodeilla käytte.
Tälläisiä maisemia ei enää tehdä.
Siirtyminen Ouluun edellytti tietysti yöpaikkaa ja, kuten edellä todettuna, ei telttaan, eli katon alle piti päästä. Mielellään muualle kuin tuttuihin, että saa olla ihan omissa oloissaan ajopäivän päälle. Sosiaalisuus on vähän turhan yiliarvostettua puuhaa väsyneenä. Ei vaan iske. Lompakko äänesti edullisuuden puolesta isoon ääneen.
Rouwa kokeili kepillä jäätä ja rimpautti entiseen rippikoulupaikkaansa, eli Kellonkartaanoon ja kysyi, olisiko entiselle leiriläiselle vapaana joku loukko, johon sopisi pari matkaajaa yönviettoon ja muutaman hetken päästä paikka saatiin, sillä siellä ei ollut leiriä, mutta henkilökunta kesäemännän roolissa paikalla. Aamiasmajoitus kerrospunkassa oli 20€. Ei todellakaan paha.
Tälläisiä leirikeskuksia ja nuorisokeskuksia, kansanopistoja ym, joissa on kesäisin oman toiminnan lomassa/salliessa vapaata majoitusta, löytyy melkein joka niemennotkosta. Vaatii oman vaivansa selvittää ja kysellä, mutta voi olla palkitsevaa. Voittaa ainakin ketjuhotellit ja mokkikylät mennen tullen.
Aamulla aamupuuron ja -toimien ja -kahvin jälkeen kamat pyörään ja baanalle. Suuntana Hailuoto. Koska kyseessä saari, piti sinne reissata lautalla. Tämä jatkuu, kunnes saavat sillan tehtyä. Milloin? Kukaan ei tiedä. Olisi valmistuessaan Suomen pisin maantiesilta. Hailuodon toisessa päässä, reilun 30km ajon jälkeen, vastassa on Luotsihotelli, josta oli varattuna oikein huone. Pidemmälle ei motolla kesäkaudella pääse, sillä vastassa on meri.
Hailuodon näkemisen jälkeen reitti kääntyi aamusta etelään. Niiden pakollisten liikkeiden jälkeen kohteena Kokkola, jossa majoitus oli järjestettynä rantamökkiin, Villa Romantica– palvelun kautta, tarkemmin paikan nimi oli Villa Romantica Cabin.
Asiointi suoraan vuokraajan kanssa, ohittaen vuokrauspalvelut ym ym systeemit, säästi taaskin euroja.
Paikkahan on perinteinen sähköistetty mökki, ulkohuussilla ja ns kesävesillä. Sijainti makean veden rannalla 8km Kokkolan keskustasta takaa rauhallisen ja levollisen ympäristön liki pelipaikoilta. Etelänpuoleinen rinne pitää kuulemma pohjoismyrskyt poissa tontilta.
Puusaunan päälle on helppo köllähtää lakanoille ja takkatulen rapinaan.
Aamulle oli luvattu rankkaa sadetta ja jopa ukkosta, mutta harakoille meni koko lupaus. Pihaketun kanssa pohdimme maailman menoa, eikä tultu taaskaan hullua hurskaammiksi, mutta kiva oli pohdiskella.
Aamun normaalien jälkeen, keulan edessä on jätskinhakureissu Pietarsaaresta. Lapsuudessa sitä sai joskus reissuista kioskeista, nykyään harvemmin, kun kaikki on niin ketjusitäjatotajatuota. Vaan oli herkkua! Rommirusinapallot ja rapsakka vohveli.
Vieläkään en tiedä, kumpi on parempaa. Se ehta Pietarsaarelainen jätski, vaiko sen kunnon vohveli? Jää Nestlen ja muiden tekeleet suorilta kakkoseksi enne kisan alkua, molempien osalta. Harmittaa, kun niitä ei saa oikein muualta 🙁
Kun jäätelöt oli saatu ja vähän evästä rinnan alle, keulan eteen aukeni liki hetimiten Vaasa. Siellä oli edukkaastisaatuna huone paikallisesta Omena-hotellista. Kelle konsepti on vieras, niin Omenahotelissa ei ole henkilökuntaa paikalla, vain huone vessalla, suihkulla ja vedenkeittimellä ja mikrolla varustettuna. Luuriin ja sähköpostiin tulee ovikoodi, jolla pääsee varauksensa ajan sisään, kunhan malttaa naputella sen lukkoon oikein. Huoneisiin mahtuu samalla hinnalla jopa 4 hlö, eli kärsää kohden ei enää kovin kallista.
Sitten se pikkuisen negatiivinen huomio, mikä harmittaa edelleen motoristimatkaajaa ihan satasella: Vaasan aseman tuntumasssa on ns asemaparkki, johon mp:t eivät ole tervetulleita. Iso kyltti sisäänajon pielessä sanoo että vain henkilö- ja pakettiautot.
Jos olisitte sanoneet sen mp-kielteisyytenne nettisivuillanne, niin ei harmittaisi vieläkin näin isosti. Kameravalvottua, mielellään katon alla, parkkipaikkaa olin vailla. Nyt ei kohdattu. Jätin siis pyörän taivaan alle nurkan taa Sokoshotelin maksulliseen parkkiin, jossa ehkä on kamerat, ehkä ei.
Sitten se reissun toinen harmituksen aihe: Maksaminen on tehty ao paikalla todella monimutkaiseksi. Kortilla, tai sovelluksella. Viimeksi samaisen Park Man- parkkisovelluksen kanssa taistellessa homma tyssäsi siinä kohdin, että tietoturvamääräykset kielsivät liittämästä firman maksukorttia sovellukseen.
Seurasin appia luuriini ladatessani, kuinka vieraat yrittivät maksaa pysäköintiään aparaattiin ja ainakin yhdellä homma keskeytyi, kun kone sanoi että on maksettu 24€, kun tarvitsi vain 16€ edestä parkkia. Peruutusnapin painelu ei tuottanut näkyvää tulosta, joten otti korttinsa ja käveli muristen pois.
Olisin tietysti voinut jättää pyörän Omppuhotellin eteen lyhytaikaiseen parkkiin, sillä vammaspysäköintilupa löytyy taskusta, eli sakosta selviää puhumalla, mutta tuntui hieman liian ”ottavalta” paikalta satunnaista ohikulkijoiden harjoittamaa iklkivaltaa ajatellen ja uupuva kameravalvonta viimeistään kannusti etsimään suojaisampaa paikkaa.
Miksi viitsin siis edes ladata Park Manin apin luuriin? Koska sain sillä ilmaisen pysäköinnin, kun ensikertaa käytin. (max 10€/kerta) Vaasasta lähtiessä lähti myös appi luurista, että viuhahti. Vammaisluvalla pysäköinti yksityisten ”valvomilla” alueilla ei valitettavasti ole lain suojassa. Ihminen 1 – Appi 0.
Aamulla aurinkoinen Vaasa selän taa ja Raippaluoto nenän eteen. Tuli sitten katsastettua myös tämä nähtävyys, eli Suomen pisin maantiesilta, vielä.
Kiva ja hieno tie, kivoja rekennuksia ja pihoja pitkin kylää, vaikka luurissa suunnistukseen käyttämä Waze sai kohtauksen sillan jälkeen aiheesta, missä kylän ”keskusta”, eli satama on. Ajoin fiiliksellä hassujen ohjeiden kaikuessa korvissa ja löysin ihan itse perille. Ihminen 2- Appi 0
Paikkana melkoisen jees – ainakin testattuna päivänä.
Tällä kertaa jätettiin makkaraperunat maistamatta, sillä kioski ei ollut auki
Ensikerralla sitten?
Iltaa kohden piti suunnistaa jo kohden kotia ja siksi keulaa käännettiin loivasti Jyväskylän suuntaan. Eikä välttämättä sitä suorinta ja helpointa reittiä, vaikkakin ihan pääteitä, niinkuin silleesti sinne suuntaan. Koti ei ole siellä, mutta siellä päin. Välillä pysähtyen, enimmäkseen ajaen. Ei siitä sen enempää. Majapaikka oli Hotelli Alba, ja saunasviitti. Mikä oli ihan kivaa. Sai olla. Rennosti.
Jyväskylän jälkeen reitti olisi voinut vielä jo kotio, mutta koukkasimme Kuopion kautta. Ihan vaan koska voimme. Tosin reitille sattui paikka nimeltä Konnevesi ja siellä tankkauksen jälkeen imprompturuokailu Apaja ravintolassa.
Hyvästi saatiin ruuat eteemme, otin lasagnea, vaikka tultiin hetkinen lounasajan jälkeen. Hyvä palvelu ja maukas ruoka.
Kuopiossa yöpymisen jälkeen, säästeliäästi tyttären luona, siitä normaalia huruttelua kotiin. Ei se sen kummempaa ollut.
Mutta eka yö, 9 edeltävään, omassa sängyssä oli oikein mukavaa. Poissa voi olla kivaa, mutta kotona silti parasta.
Alustavasti rahaa paloi 550€ + jotain niihin tankkauksiin, jotka Rouwa maksoi ja niistä ei ole kuittia tallessa. Tarkistuslaskenta tulossa, jos intoa piisaa.
tarinaa päivitetään vielä,
kunhan saadaan purettua
kuvamateriaaleja
katselukuntoon ja
muistoja jäsenneltyä