Valoa pukkaa

Kuva: motonet

Pidemmän aikaa ollut etinnässä pieni ja monipuolinen lisävalo, mihin saa parkit ja pitkät.

Tieliikennehyväksyntä asianomaisella E-merkinnällä on ehdoton, ettei tarvitse tien päällä selittää valvonnassa, eli pelätä siltä osin mitään.

Nyt näissä MP-osissa ja -tarvikkeissa on jännä juttu. Heti kun tuote on tarkoitettu mottoripyörään, sen hinta pomppaa.

Esmesten ns kanoottipussi maksaa motoristin kuivasäkkinä erilailla, kuin vaikka retkeilytarvikkeena. Joskus näitä saa metsästää ihan tosissaan, jos tahtoo säästää edes jokusen euron matkakassaan. (vinkki: kauppojen kestokassista saa sivulaukkuihin toimivat sisäkassit ja sopivasti sulkemalla toimivat myös vedenpitäväinä lisukkeina)

Tai toinen juttu, kun lisävalomääräykset muttuivat, niin yksittäisten valojen hinnaksi tuli se, millä niitä oli aikaisemmin myyty sarjoina, eli pareittain.

Tästä seuraten pienet lisävalot, E-merkityt, maksavat netti- ja kivijalkakaupoissa mielestäni ihan liikaa. Etenkin, kun kyljelleen meno on vähänkään asfaltin mukavusalueen ulkopuolella kurvailevalle melkoisen todennäköinen. Ei paljon naurata, jos muuten pehmeä, tosin ennakoimaton, maastoutuminen johtaa useamman satasen arvoisen lisävalon korjaamattomiin vaurioihin. Eli satasluokka on ihan aivan liikaa valoparista, kappaleluokassa suorastaan törkeän liikaa.

Tiedustelin taannoin yhdestä isosta maahantuonti-/tukkuliikkeestä miksei heillä ole myynnissä mp-käyttöön käypäisiä pieniä valoja. Hintaluokasta en puhunut. Vastaus oli, ettei ole markkinoita, eli kysyntää, eli eivät myy sen vuoksi.

Samaan aikaan nettikaupassaan myyvät kymmeniä sellaisen pienen saavin kokoisia valottimia autojen ja työkoneiden keulalle.

Niille on siis markkinaa, ainakin vielä jonkun aikaa.

No etsintä kannatti. Löysin omaan gessuun lompakkoystävällisen hintaan valoparin Fixusnetin nettikaupasta. Sinällään sellainen jännä huomio, että eivät my näitä ns tiskiltä, vaan pitää osata ite tilata netistä. Halvin toimitus taas tapahtuu marmoritiskille.

Omaan tilauskoriin päätyi sitten tälläinen Sirius Halogen + Led- valon yhdistelmä, kompaktilla 110mm halkaisijalla

Kiinnityksen väkästelin Biltemasta haetuista putkikiinnikkeistä. Eikä nekään konkurssiin vieneet.

Koska gessu on tallissa asennossa ”odottaa öljyjä” ja mm abs-pumpun ilmausta, niin kokeilin nopsaan vain, miltä tuikut näyttävät suojakaarissa.

Kunhan sähköasennukset ovat nipussa, pitää tuupata pyörä pihalle ja kokeilla talvihämärissä, miltä vaikuttaa.

Olennaisinta on, että valot muodostavat edestä katsoen kolmion, joka on todettu eurooppalaisissa tutkimuksissa nostavan motoristin huomioarvoa liikenteessä.

Japanissa vastaava, oliko Hondan, tutkimus sanoi vastaavasti, että ihmiskasvoja muistuttava muoto lisää huomioarvoa.

Kytkennässä pitää sitten muista, että pyörän oma parkki ei saa palaa samaan aikaan lisäparkkien kanssa. Mietin vielä, laitanko heittokytkimen väliin, vaiko kokonaan oman pois. Rele on ehkä vähän overkill?

Sama sääntö koskee myös, jos autossa on ns enkelinsilmät lisävaloissa.

Lisäpitkien osalta rele hoitaa niiden kytkemisen päälle ja pois pyörän oman valon tahtiin. Toisaalta houkutteleva ajatus on lätkäistä kaariin tuplattu ajovalo, vaikka mm Motonetin myymän ns traktorivalolla, josta kuva tämän artikkelin alussa, jossa olisi kaikki nuo kolme, parkista pitkään.. mutta se ulkonäkökysymys.. Halpa olisi, kun ei ole mp-hintalisää kiusana, mutta jos nyt ei kuitenskaan tällä kertaa.

ensimmäinen asennuskuva, sähköt kytkemättä

This article was written by timo